— Elokuvat —
Katso tai pala. Lista on täysin mielivaltainen, lisään teoksia sitämukaa kön sattuu huvittamaan.
Listaus on täysin satunnainen, välillä muodossa Alkuperäinen nimi (Suomennettu nimi, Ohjaaja, alkuperäinen ilmestymisvuosi), välillä ei.
Carlotta Moore and Me (Christer Lindström, 2023)
CHRZU- tuo aikamme aliarvostettu kummajainen
AAAAAAAAH! Sanottasko että parasta paskaa sitten Oramin apinahulluttelun.
CHRZU vaikuttaa tyypiltä joka on opiskellut paitsi Watersinsa, myös Giorgionsa ja jotenkin onnistuu tuomaan kaiken hienouden esiin ilman minkäänlaista ryöstön makua. Jo nähtyäni Curse of the Remote Islandin olin sitä mieltä että tästä kuullaan vielä.
Jotenki oli mutuna notta voidaanko Nightsatan and the Loops of Doom:ista mennä enää paremmaksi, mutta mentiin. Ja aivan heittämällä. Carlotta Mooren tähdittämä Con-trilogia jo itsessään on ihan vitun über alles, mutta menin pähkinöiksi nähdessäni Carlotta Moore and Me:n. Carlotta on stara joka ei jätä kylmäksi, kuumottaa vieläki ihan perkeleesti vaikka jo monta päivää sitten katoin pätkän. Ja jos joku luulee notta poistuin salista hetkeksi kesken kaiken kuselle nautittuani hieman liikaa ensi-iltajuomaa, niin vitut. Käjellä mie kävin.
Parasta eräältä vuodelta
Nythän on niin että edellinen vuosi on ollut elokuvahöntille arvokas, jopa siinä määrin notta koska lyhyessähkössä ajassa olen nähnyt niin monta hienua teosta että nyt on laitettava tämmönen könttä tarjolleen. Nämei ole paremmuus- tai muussakaan järjestyksessä, ihan on silkkaa jakamisen iloilua nyt tässä. Olkaa hyvä.
Mad God (Phil Tippett, 2021)
God dam what a mad dog must he be! Tässäpä on tarjollaan toden, tarun, painajaisten ja ristiviittausten helvetti johon höntti palaa vielä toistamiseen. Ja uudelleen. Ja vielä toisteki.
MEN (Alex Garland, 2022)
Yllättävän monitasoinen "mökkikauhu". Samaan aikaan oivaltava ja perinteikäs. Voitaisiinko jopa sanoa notta juurevuuden ja urbaanin kohtalokas kohtaaminen. Vittu mie olen aikunen ihminen ja voin sanua mitä mie haluan. Eli voidaan sanoa.
You won't be alone (Goran Stolevski, 2022)
Noita-elokuva jonka alon kattomaan nukkuakseni. No en muuten nukkunu. Nyt on nimittäin onnistuttu luomaan semmonen allegoria naisen paikasta ja tunnosta että ihan hihkuttaa. En tiiä aukiaako muille ko feministeille, mutta liekkö tarvekkaan.
Salad Fingers
ja
Spoilsbury Toast Boy (David Firth, 2004-)
Kyseessä on siis maaliman hirvein ja ihanin animaatiolyhäreiden sarja jossa Salaattisormi ystävineen seikkailee. Toivottavasti maailmasta eivät koskaan lopu ruosteiset lusikat.
Spoilsbury Toast Boy on ehkä vielä ihan himpun sairaampi ja tietty oma suosikkini. Vittu että on hienua olla päästään kipiä jos se meinaa tämmösten ymmärtämistä ja kokemista syvällisellä, sanattomalla tasolla, ennemmin kuin elämistä todellisuudessa jossa kapitalismi on tuhonnut elämämme planeetan. Ja jossa edelleen tunnutaan kiistelevän siitä että onko maapallo litteä. Ja kuuluvatko ihmisoikeudet kaikille ihmisille. Ja onko millään muulla kuin ihmisellä tai sen keksimillä abstrakteilla käsitteillä, kuten raha, ylipäätään arvoa. Haistakaa eltaantunu vittu, mie meen kattoo Toast Boyta.
p.s. fat-pie.com
Hail Satan? (Penny Lane, 2019)
Aaahhahhaahaa, vittu että on ihanaa nauraa sille että jenkit on tyhymiä, niin ei tarvii itkeä sille että suurinosa ihimisistä on idiootteja. Tämä on siis ihka oikea dokkari, ei ees lavastettu.
Antichrist (Lars Von Trier, 2009)
Yksi maaliman parhaista elokuvista, ikinä.
Chaos reigns.
V for Vendetta ( V niin kuin verikosto, James McTeigue, 2005).
Ihana hollywoodhöttö jossa ihanat Natalie Portman ja Stephen Fry seikkailevat modernissa 1984-maalimassa. Ja kyllähän tekis mieli keski-ikäsen ämmän nusasta Hugo Weavingilta aivot pellolle ihan vaan sen äänen takia.